Kuukausi: kesäkuu 2022

Danish Rolls resepti

250 g hienoja/erikoisvehnäjauhoja

250 g tavallisia vehnäjäuhoja

7 g kuivahiivaa

50 g sokeria

125 ml maitoa

1 suuri muna

250 g voita n. 1,5 cm kuutioina

Sekoita kuivahiiva pieneen määrään jauhoja ja lisää maito. Lisää muna ja sokeri.

Lisää taikinaan jauhoja ja voikuutioita tasaisesti sekoittaen. Anna osan voikuutioista jäädä isoiksi möykyiksi.

Anna nousta kaksinkertaiseksi.

Laita jääkaappin 2 tunniksi.

Ota taikina ja kaulitse siitä pitkä kantikas n. 1 cm vahvuinen levy ja taittele se ensin sivuilta neljännekset keskelle ja vielä kaksinkerroin kuin kirja. Laita muovikelmussa  jääkaappin n. tunniksi kunnes voi taas kovettuu.

Ota taikina ja kaulitse siitä pitkä n. 1 cm vahvuinen levy ja taittele se kolmeen osaan kuin pyyhe. Laita muovikelmussa n. tunniksi jääkaappiin kunnes voi taas kovettuu.

Toista niin monta kertaa, että taikina on ollut jääkaapissa yht. 9 tuntia. Itse tyydyn 5 kaulintakertaan ja toistan taitokset samalla kaulintakerralla useammin, mikäli taikina pysyy riittävän kylmänä.

Kaulitse taikina n. 1 cm vahvuiseksi pitkänomaiseksi, tasareunaiseksi levyksi ja jaa taikina kahtia.

Sivele molemmat levyt voisulalla.

Täytä toinen levy kaneli-sokeri-seoksella (sekä rusinoilla, jos pidät niistä) ja toinen aprikoosihillolla.

Rullaa levyt ja leikkaa pötköjen päät siistiksi.

Leikkaa molemmat pötköt ensin keskeltä. Jaa osat 3 osaan ja leikkaa näistä 3 tasalevyistä leivonnaista.

Anna nousta hyvin, sillä taikina on vielä jääkaappikylmää. Muista että kukin leivonnainen vaatii ympärilleen tilaa, jotta se voi nousta ja levitä. Taikinasta tulee 2-3 pellillistä riippuen leivonnaisen paksuudesta.

Voitele kanamunalla ja paista 180 asteen lämmössä kauniin vaaleanruskeiksi. Voitele valmis leivonnainen vielä aprikoosihillolla kevyesti kuullottaen.

Koristele jäähtynyt leivonnainen vesi-sokerikuorutuksella, raesokerilla tai tomusokerilla.

Vesi-sokerikuorutus

Ota kulhoon tomusokeria  ja laita siihen n. 1 ruokalusikallinen vettä. Lisää tomusokeria tai vettä halutun tuloksen saavuttamiseksi.

Laita massa pussiin ja leikkaa pieni lovi pussin kulmaan. Pursota pellillinen kerrallaan ja anna jäähtyä rauhassa.

Valmiiden leivonnaisten määrä riippuu siis siitä, minkä paksuisia niistä haluat. Määrästä tulee keskimäärin 24-48 kpl. Hillolla täytetyistä ei saa kovin ohuita, joten oma suhteeni oli 24 korvapuustimaista ja 12 hillolla täytettyä.

Taikinasta voi muotoilla myös muun mallisia leivonnaisia, kuten kahdeksikkoja tai kantikkaita. Muodosta riippumatta ne kaikki ovat nimeltään Danish Rolls.

Saa makunäytteen 2022 Sukukokouksessa, ken tilaisuuteen pääsee.

Anna-Maija Eskonen, ABB_IGc

Posted by Bär/Bähr Sukuseura in Keittokirja

Mummon lihakukko padassa

1 paketti pakastevalmista kaura-ruis taikinaa

500g karjalanpaistilihoja

väliin pakastevalmista peruna-sipuli-sekoitusta

suolaa maun mukaan

Ohje:

Anna taikinan sulaa n. tunti. Lämmitä uuni 250 asteeseen.

Laita pataan leivinpaperiarkki ja tee taitokset reunan mukaisiksi.

Painele taikina n. puoli senttiä ohueksi nipistellen ja taputellen leivinpaperia, padan pohjaa ja reunoja vasten.

Lado kerros lihan kappaleita pohjalle, päälle suolaa maun mukaan.

Lisää ohut kerros peruna-sipuli-sekoitusta.

Toista sama ja laita ylimmäksi vielä lihakerros, sen mukaan kuin arvioit mahtuvan, kun suljet kukon.

Käännä reunoilta taikina kukon muotoa mukaillen ja nipistä rypyistä taikinaa talteen. Varo puhkomasta reunusta liian ohueksi muokatuilla kuorenosilla. Peitä aukko talteen ottamallasi taikinalla. Taikinaa riittää juuri ja juuri, mutta riittää kuitenkin.

Kostuta kädet ja muotoile kansi tasaiseksi.

Laita ilman kantta uuniin n. 45 minuutiksi. Ota uunista ja voitele pinta voilla.

Pienennä uunin astemäärä 125 asteeseen ja anna hautua uunissa n. 5 tuntia. Jos pinta tummuu, laita padan kansi päälle.

Anna jäähtyä rauhassa noin 3 tuntia esim. pannun myssyn tai villaisen suojissa ja ei kun syömään…

Uuniini mahtuu saman aikaisesti 2 kukkoa ja toisen voi muuten myös pakastaa.

Saa makunäytteen 2022 Sukukokouksessa, ken tilaisuuteen pääsee.

Anna-Maija Eskonen, ABB_IGc

Posted by Bär/Bähr Sukuseura in Keittokirja

Mummon muikkukukko padassa

1 paketti pakastevalmista kaura-ruis taikinaa

500g perattuja, päättömiä muikkuja

1,5 pakettia amerikan pekonia

suolaa maun mukaan

Ohje:

Anna taikinan sulaa n. tunti. Lämmitä uuni 250 asteeseen.

Laita pataan leivinpaperiarkki ja tee taitokset reunan mukaisiksi.

Painele taikina ohueksi nipistellen ja taputellen leivinpaperia, padan pohjaa ja reunoja vasten.

Lado kerros muikkuja pohjalle, päälle suolaa mutta ei runsaasti, sillä seuraavaksi ladottava pekonipalojen kerros on itsessään suolainen.

Toista sama ja laita pekonien päälle vielä muikkuja, sen mukaan kuin arvioit mahtuvan, kun suljet kukon.

Käännä reunoilta taikina kukon muotoa mukaillen ja nipistä rypyistä taikinaa talteen. Varo puhkomasta reunusta liian ohueksi muokatuilla kuorenosilla. Peitä aukko talteen ottamallasi taikinalla. Taikinaa riittää juuri ja juuri, mutta riittää kuitenkin.

Kostuta kädet ja muotoile kansi tasaiseksi.

Laita ilman kantta uuniin n. 45 minuutiksi. Ota uunita ja voitele pinta voilla.