Vantaan Seudun Sukututkijat

Kuulutko sukuuni -tapahtumat 2014 ja 2015

Kuulutko sukuuni -tapahtuma 10-11.10.2015 Vantaalla

Vantaan Seudun Sukututkijat ry:n nyt jo kuudennentoista kerran järjestämä Kuulutko Sukuuni -tapahtuma on Suomen suurin sukututkimus- ja sukuseuraväen kohtaamispaikka. Kolme mielenkiintoista yleisöluentoa kumpanakin tapahtumapäivänä, tietoiskuja sukututkimuksen aloittamisesta, sukuseuran perustamisesta, DNA:sta ym.

Näyttelyosastoilla on sukututkijoita, sukuja ja sukuseuroja sekä sukututkimusharrastusta tukevia yhteistyökumppaneita eri puolilta Suomea. Tapahtumassa on paljon nähtävää ja koettavaa kaikille sukututkimus- ja sukuasioista kiinnostuneille.

Edellisessä tapahtumassa vuonna 2014 oli yli 90 näytteilleasettajaa ja yleisöä viikonlopun aikana kävi reilut kaksituhatta eri puolilta Suomea.

Vuoden 2015 valokuvanäyttelyn teema on ”Urheilu”. Näyttelyssä on Vantaan Seudun sukututkijoiden albumeista löytyneitä, vuonna 1950 tai aikaisemmin otettuja valokuvia eri urheilulajeista ja tilanteista; on kilpaurheilua, koulu-urheilua ja vapaa-ajan urheilua, on talvilajeja ja kesälajeja. Mukana on sekä kotikameroilla näpättyjä kuvia että ammattikuvaajien ottamia poseerauksia eri vuosilta ja eri puolilta Suomea.

Yleisöllä on tapahtumaan, luennoille ja tietoiskuihin vapaa sisäänpääsy. Nähtävää ja koettavaa löytyy kaikille sukuasioista kiinnostuneille, niin aloittelijoille kuin vanhoille konkareillekin.

Tapahtumapaikalla on Vantaan ammattiopisto Varian oppilaiden pitämä kahvio-ruokala. Tarjolla on edullista ja herkullista kotiruokaa iloisten ja kohteliaiden nuorten tarjoamana.

Tapahtuman osoite: Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteessä, Tennistie 1, 01370 Vantaa.

______________________________________________________________________________

KUULUTKO SUKUUNI -TAPAHTUMA 11-12.10.2014 VANTAALLA

SUKUHARRASTAJAT KOKOONTUVAT VANTAALLE VUODEN SUURIMPAAN SUKUTUTKIMUSTAPAHTUMAAN

Vantaan Seudun Sukututkijat ry:n järjestämä Kuulutko Sukuuni
-tapahtuma pidetään 11. – 12.10.2014 kello 10-17 (sunnuntaina klo
10 -16) Vantaan ammattiopisto Varian Tennistien toimipisteessä,
Tennistie 1, 01370 Vantaa (Hiekkaharju). Yleisöllä on tapahtumaan ja
luennoille vapaa sisäänpääsy.

Kuulutko Sukuuni -tapahtuma Vantaalla on Suomen suurin vuosittainen
sukututkijoiden ja sukuseuraväen kokoontuminen. Sinne saapuu noin
kaksituhatta alan harrastajaa ja sukuasioista kiinnostunutta kautta
maan. Suomessa on yhteensä ainakin yli 100.000 sukuharrastajaa.
Esiteltävänä on sukuja ja sukuseuroja eri puolilta Suomea. Tapahtuma
järjestetään nyt viidettätoista kertaa.

Tapahtuman avaa Vantaan kaupunginmuseon vs. museonjohtaja
Marjo Poutanen lauantaina 11.10. kello 10.

Näyttelyosastoja (näytteilleasettajia) on tänä vuonna noin 90.
Niillä esittäytyvät sukututkijoiden ja sukuseurojen lisäksi monet
arkistot ja sukututkimusteemaan liittyvät kaupalliset tahot kuten
kirjapainot.

Ohjelmassa on molempina tapahtumapäivinä kolme yleisöluentoa.
Lauantaina kello 13 Vantaan kaupungin­museon Kirkonkylä-projektin
tutkijat Riina Koivisto ja Karoliina Junno-Huikari kertovat luennossaan
arjen elämästä muuttuvassa kylässä, esimerkkinä Helsingin
pitäjän kirkonkylä. Sunnuntaina kello 14 Tarja Ranisen tietoiskun
aiheena on ’Suku- ja kyläkirjat arvoon arvaamattomaan’. Tapahtuman koko
ohjelma on tiedotteen lopussa.

Vanhojen valokuvien näyttelyssä on tänä vuonna teemana ’Perheeni,
sukuni pihapiirissä’. Ennen vuotta 1950 otetut kuvat esittelevät
sukujen ja perheiden asuinsijoja, asuinrakennuksia ja pihapiirejä
rakennuksineen, ihmisineen ja eläimineen.

Vantaan Seudun Sukututkijat ry:n kirjoituskilpailu ’Perheen tarina’
järjestettiin tänä vuonna viidettätoista kertaa. Kilpailun palkinnot
jaetaan lauantaina kello 10:30. Samassa yhteydessä jaetaan Sukuseurojen
Keskusliiton kirjoituskilpailun palkinnot.

INTERNET-OSOITTEET:

Vantaan Seudun Sukututkijat ry  www.vantaanseudunsuku.net [1]

Karjalan Liitto ry  www.karjalanliitto.fi [3]

Suomen Sukuhistoriallinen Yhdistys ry SSHY  www.sukuhistoria.fi

Posted by Irina Baehr in Tapahtumat