Sukupolven äänet

SUKUPOLVEN ÄÄNET

Voisiko lapsuusmuistoille rakentuva sukuteos 
inspiroida meidätkin uuden sukukirjan suunnitteluun? kysyy ylläpitäjä.

Kirja Sukupolven äänet  julkistetaan Turun kirjamessuilla 8.10.2017. Julkistamisen jälkeen käydään paneelikeskustelu, jossa keskustellaan paitsi teoksen sisällöstä myös lapsuus- ja nuoruusmuistoista sukukirjan keskeisimpänä lähteenä.

Lapsuuden muistot rakentuvat mieliin painuneista yksityiskohdista; arkisista tapahtumista ja juhlan tunnusta, tuoksuista, mauista ja äänistä. Jokainen muistaa lapsuuden kodin, koulun ja lähiympäristön paikat sekä ihmiset omalla tavallaan. Nämä muistot rakentavat identiteettiä, ymmärrystä itsestä ja muista. Sukupolvien äänet -kirja vie lukijansa Lempiäisten sukuseuran jäsenten lapsuuteen 1920-luvulta nykyhetkeen.

Teoksessa käsitellään Suomen historian suuria murrosvaiheita lapsen silmin. Esille nousevat sota-ajan muistot ja työteliään jälleenrakentamisen aika, mutta myös elintason nousun myötä yleistyvät lomanviettoon ja matkailuun liittyvät muistot. Kirjan kautta voi tutustua suvun jäsenten lapsuuden merkityksellisiin paikkoihin, päästä mukaan eri aikojen hauskimpiin leikkeihin ja hahmottaa koulunkäynnissä tapahtuneita muutoksia.

Teos on Turun yliopiston kansatieteen ja Lempiäisten sukuseuran yhteistyöhankkeen tulos ja se perustuu vuosina 2014–2017 tehtyyn, suvun jäseniä osallistaneeseen tutkimusprojektiin. Lempiäisten suvun jäsenten lapsuus- ja nuoruusmuistoja avataan kansatieteellisen tutkimuksen näkökulmasta muun muassa kulttuuriperinnön käsitteen avulla ja visuaalisen muistamisen keinoja tarkastelemalla.

Julkistamistilaisuus ja paneelikeskustelu
su 8.10.2017 klo 15.00-15.20
Turun kirjamessut, Eino-tila 2 krs.
Keskustelemassa: professori Helena Ruotsala, yliopisto-opettaja Maija Mäki, kansatieteen opiskelija Eija Schwartz sekä Lempiäisten sukuseurasta Jorma Lempiäinen. Juontaja: Kari Virtanen, Lempiäisten sukuseuran puheenjohtaja.

Sukupolvien äänet. Lempiäisten sukuseuran jäsenten lapsuus- ja nuoruusmuistoja. Toim. Niina Koskihaara ja Maija Mäki Kansatiede, Turun yliopisto ja Lempiäisten sukuseura ry Scripta Aboensia 5 Juvenes Print, Suomen Yliopistopaino Oy, Turku 2017, 251 s. ISBN 978-951-29-6904-3

ISSN 1457-5469 Kirjan hinta on messutarjouksena 32 € (norm. 38 €) ja sitä myy Lempiäisten sukuseura, www.lempiaistensukuseura.fi

Lisätietoja:

Professori Helena Ruotsala, Kansatiede, Turun yliopisto
helruo@utu.fi / p. 040 7325489

Yliopisto-opettaja Maija Mäki, Kansatiede, Turun yliopisto
maija.j.maki@utu.fi / p. 050 3797471

Kari Virtanen, Lempiäisten sukuseura ry, puheenjohtaja
kari.virtanen(at)iki.fi / p. 040 5707873

Posted by Paula Virmasalo in Uutiset