kirjaintunnuksiin perustuva merkintä

Uutta sukututkimusrekisterissä

Uusi tunnusjärjestelmä sukututkimusrekisteriin
Vanha sukutaulujen numerointi on perustunut suvun jäsenten syntymisjärjestykseen sukuhaaroittain. Koska sukuhaarat kasvavat eri tahtiin, ei numerointi uusia jäseniä lisättäessä enää toimi: Aiemmin syntyneet saattavat saada uuden taulunumeron. Ja taas uuden, kun lisäämme seuraavan jäsenen rekisteriin.

Siksi olen katsonut paremmaksi siirtyä vähitellen Henry Tudermanin kehittämään kirjaintunnuksiin perustuvaan merkintätapaan. Asia käsiteltiin hallituksen 2013 syksyn kokouksessa, jolloin se hyväksyttiin.

Joudumme hylkäämään Sinisen Kirjan numeroinnin, mutta jatkossa uudet sukupolvet ”uivat” omille paikoilleen aiheuttamatta muutoksia tunnuksiin.

Periaate:

1. sukupolvessa siis yksi kirjain
kantaisä on A

2. sukupolvessa on kaksi kirjainta
1. lapsi AA (poika) tai Aa (tyttö),
2. lapsi AB tai Ab jne.

3. sukupolvessa on kolme kirjainta, jne.
AAn 1. lapsi AAA tai AAa
AAn 2. lapsi AAB ta AAb
AAn 3. lapsi AAC tai AAc, jne
Sukulaisuuden selvittäminen on helppoa asettamalla tarkasteltavien kirjaintiedot alakkain. Vain viimeisen kirjaimen erotessa kysymyksessä ovat sisarukset.
Kaksi viimeistä kirjainta eroaa, kyseessä ovat serkukset.

Jokainen tunnistaa jatkossa kirjaintunnisteensa alusta, mihin sukuhaaraan kuuluu ja kirjaimien lukumäärästä monenteenko sukupolveen kuuluu.

ABA = Alavuuden sukuhaara, (= Bähr,  Johan Adolf  ’Janne/Jobben’ )

ABB = Inhan sukuhaara, (=Bähr, Ernst Julius)

AEA = Ruoveden sukuhaara, (= Bär, Frederik Carl Christian vanh)

 

Esimerkki uudesta merkinnästä suoraan alenevassa polvessa

Minun isoisäni isoisän isä
BÄR,  Johan Christian (nro 1. I ABCD)  A                   kantaisä (oletamme 1. lapsi)

Minun isoisäni isoisä
Bähr, Nikolai Ernst (nro 3. II B)              AB                2. lapsi

MInun isoisäni isä
Bähr, Ernst Julius (nro 9. III B)               ABB              2. lapsi

minun isoisäni
Vaajakallio,Edvin Ossian (nro 36. IV B)   ABB_I          9. lapsi

minun isäni
Vaajakallio, Antamo (nro 91. V B)         ABB_IG          7. lapsi

minä
Virmasalo, Paula (nro 162. VI B)           ABB_IGb        2. lapsi

 

Esimerkki sisarukset ja serkut, pikkuserkut

Jukka Vaajakallio                          ABB_IGA       veljeni/ vain viimeinen kirjain eroaa

Paula Virmasalo                            ABB_IGb        minä

Anna-Maija Eskonen                     ABB_IGc        siskoni

Pertti Vaajakallio                            ABB_ICA        serkku, yhtä monta kirjainta,

2. viimeistä eroavat

Ville Vaajakallio                              ABB_ICA_A     _serkkuni  poika

Veera Virmasalo                            ABB_IGb_b      tyttäreni Veera

Ville ja Veera ovat pikkuserkuksia, koska 3. viimeistä kirjainta eroavat.

 

Muutostyö on hidasta ja tarkkuutta vaativaa. Se ei valmistu hetkessä. Siksi rekisteriotetta tilaava saattaa saada tietonsa vielä ”Sinisen Kirjan muodossa”.
Saattaa myös olla, että työn aikana kohtaan ongelmia jotka eivät ratkea aivan heti. Mutta tavoitteenani on, ettei sukutaulujen numerointi muuttuisi kenenkään kohdalla montaa kertaa.

Kaipaan myös edelleen ilmoituksia  muutoksista ja lisäyksistä rekisteriin (syntyneet, kuolleet, avioliitot, koulutus jne). Niitä voi lähettää näiden kotisivujemme kautta tai suoraan minulle sähköpostilla.

Paula Virmasalo, sukututkimusrekisterin hoitaja
paula.virmasalo(at)saunalahti.fi

Posted by Paula Virmasalo in Uutiset