Sukuseuramme pääsi lehteen

Kesä on suomalaisissa sukuseuroissa vilkasta aikaa: sadat suvut kokoontuvat sukukokouksiin esi-isiensä mailla.

Virallisen ohjelman lisäksi tarjolla on koko joukko sukuhenkisiä tuotteita aina paidoista avaimenperiin ja sukukirjoista isännänviireihin.

Bärin ja Bährin sukujen yhteinen sukuseura keksi kolme vuotta sitten herkullisen idean: tilataan sukuseuralle oma nimikkoviini. Nimikkotuote on jo ehtinyt vakiinnuttaa asemansa ja niinpä Bärit ja Bährit juhlivat tänä viikonloppuna Vuosaaressa oman viinin voimalla.

Tarjolla on kaksi ranskalaista puna- ja kaksi valkoviiniä, joista kaikki ovat lähtöisin Bordeaux’ista. Suvun jäsenellä Juha Berglundilla on tuolla alueella viinitila Château Carsin.

– Viineistä kaksi on edullisempaa ja toiset kaksi hieman hinnakkaampaa. Näin varmasti jokaiselle löytyy omaa makua miellyttävä juoma, kertoo viinien maahantuoja Jukka Orasjärvi.

Orasjärven arvion mukaan nämä ovat ainoat sukuseuraviinit koko Suomessa.

Viinit on personoitu omalla takaetiketillä, jonka ovat suunnitelleet Irina Baehr-Alexandrowsky ja Veli-Pekka Bäckman. Etikettiä koristavat sukuseuran logo ja sukunimeä kuvaava karhuntassutunnus.

Viinejä myydään vuodessa muutamia satoja pulloja.

Lue koko juttu Iltamakasiinin sivuilla >>