Sukukokous 2013 – Toimintakertomus 2010 – 2013

BÄR/BÄHR -SUKUSEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2010 – 2013

Virtain sukukokouksen jälkeen sukuseura on siirtynyt sähköiseen tietohallintoon. Hallitus on tarkentanut toiminnassaan henkilötietolain vaatimuksia rekistereiden ylläpidossa ja arkistoinnissa. Siksi on jäsenrekisterimme muutettu sähköiseen muotoon ja Sinisessä Kirjassa olevat tiedot ja ennen hajallaan olevat päivitykset ja korjaukset siirretty sähköiseen sukututkimusrekisteriin. Sukututkimusrekisteristä vastaavat Paula Virmasalo ja Marketta Koivisto. Rekistereitä koskeva tiedotusvelvollisuus tullaan hoitamaan mm. kotisivujemme kautta.

Sukuseuran hallituksen tiedot on päivitetty Patentti- ja Rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin.

Sukuseuramme on hyväksytty joulukuussa 2012 Sukuseurojen Keskusliitto ry:n jäseneksi. Jäsenyyden myötä saamme toimintamme tueksi paljon hyödyllistä tietoa. Puheenjohtaja Irina Baehr-Alexandrowsky edusti sukuseuraamme Sukuseurojen Keskusliiton kevätkokouksessa 25.5.2013, jossa mm. käsiteltiin EU:ssa vireillä olevaa tietosuoja-asetuksen muutosta, jolla olisi sellaisenaan merkittäviä vaikutuksia sukututkimukseen ja sukuseurojen toimintaan. Nykyinen EU-sääntely on vuodelta 1995.

Sukuseuran kotisivuja on työstetty tiiviisti. Toivomme, että kotisivut auttavat meitä tavoittamaan ja informoimaan entistä suuremman joukon sukulaisia ja aktivoimaan jäseniksi myös nuorempia. Sivujen avulla on tavoitteena kerätä ajantasaista tietoa sukututkimusrekisteriin ja jäsenrekisteriin. Kotisivuista vastaavat Irina Baehr-Alexandrowsky  ja Paula Virmasalo. Kotisivut julkaistaan sukukokouksessa 16.6.2013. Sivujen ulkoasun toteutuksessa on käytetty ulkopuolista graafikkoa ja MMD Networks Oy on valittu hoitamaan domain- ja webbhostingpalvelut. Muuten kotisivujen sisältö toteutetaan omin voimin.

Alun perin Marketta Koiviston ideasta omasta sukuseuran nimikkoviineistä hallitus on valinnut sukuseuralle neljä Château Carsinin viiniä. Mikko Kivekkään avulla on saatu yhteys Juha Berglundiin, jonka omistamalta viinitilalta Ranskassa voi tilata viiniä sukuseuran  omalla takaetiketillä. Etiketin on suunnitellut Veli-Pekka Bäckman ja Irina Baehr-Alexandrowsky. Marketta Koivisto esittelee viinit sukukokouksessa.

Hallitus pyysi jäsenkirjeellä jäseniltä ehdotuksia sukuseuran logoksi. Ehdotuksia tuli Jukka Vaajakalliolta ja Veli-Pekka Bäckmanilta. Bär/Bähr -sukuseuran tekstiosio on Jukka Vaajakallion tekemä ja Veli-Pekka Bäckmanin muotoilema karhuntassu kuvaa sopivasti sukuamme.

Varsinaiselle sukukokoukselle ehdotetaan sääntöihin muutoksia, jotta ne vastaisivat nykyistä käytäntöä ja mahdollistaisivat yhä useamman halukkaan osallistumisen toimintaan sekä kattaisivat seuran ylläpitämät rekisterit.

Hallitus on kokoontunut kuusi kertaa ja vuosittain on sääntöjen mukaisesti tarkastettu ja allekirjoitettu tilit. Puheenjohtajana on toiminut Irina Baehr-Alexandrowsky, muut jäsenet ovat Mikko Kivekäs, Marketta Koivisto, Leena Koskinen, varapuheenjohtaja, Paula Virmasalo ja Riitta Juusela, sihteeri.  Varainhoitajana toimi ensin Marketta Sarta ja toukokuusta 2012 alkaen Pipsa Koivisto.

Helsinki 9.6.2013

Hallitus

Vastaa