Kalajuttu yli sadan vuoden takaa

Tehtaanhoidon ja kirjanpidon vuoksi ei isältä (Ernst Julius Bähr, ABB) juuri liiennyt aikaa metsästykseen ja kalastukseen. Niistä pitivät huolen hänen veljensä, joita aina oleili heidän luonaan, välistä kaksikin kerrallaan.

Varsinkin kevätkalastus antoi runsaasti saalista ja ruoka-aittaan karttui täydet määrät suolakalaa omaan ja palkollisten pöytään. Kun laitumet ja heinämaatkin olivat hyvät, Kimingin ajat olivat todellisia runsauden vuosia.

Kalastuksesta muistuu mieleeni, että Janne (Jobben-)setä (Johan Adolf ”Jobben” ABA) mennessään kerran keväällä kokemaan vanhemmanpuoleista katiskaa huomasi siellä niin kamalan otuksen, ettei hän uskaltanut yrittääkään ottaa tätä haaviin. Se oli aivan liikkumaton, mutta jos se olisi kertaakaan iskenyt voimakkaalla pyrstöllään, se olisi saattanut hajottaa koko mädäntyneen liisteikön sekä mennyt ”sen veeken”. – Setä sieppasi pyssyn selästään ja ampua paukautti petoa otsaan. Hauki meni tainnoksiin, keinoteltiin veneeseen ja rantaan tultuaan setä pujotti sen rassiin käyttäen välineenä pyssynpiippua. Kun hän nosti tuon votkaleen olkapäälleen riippumaan, veti pyrstö maata. Setähän ei ollut pitkä mies, mutta sittenkin… Kun kala makasi keittiön lattialla eräs piika, jolla oli isot miehen pieksut jalassa, potkaisi sitä kuonoon. Samalla hauki loksautti kauheaa kitaansa ja pieksun kärki jäi hampaiden väliin. Siinä sitten seisoi piika-parka jalka kahleissa kunnes hauen suu väännettiin auki rautakangella. Olivat ruukin muijat yrittäneet sitä haukea keittää, mutta se ei ottanut pehmetäkseen ja maistui vain lahopuulle.

Myös vesilintuja ammuttiin kosolti, kerrankin miehet retkeltä palatessaan paiskasivat emännän eteen pyykkikopallisen. Äiti kertoi aivan säikähtäneensä sitä runsauden pulaa, sillä reksauksen (umpiointi) taitoa ei silloin tunnettu.

 

Ukkini Edvin Ossian Vaajakallio (vuoteen 1906 Bähr, ABB_I) kirjoitti aikanaan ylös lapsuutensa ja sukunsa vaiheita ja tarinoita. Alkuperäiset lienevät Jorma Vaajakallion (ABB_IC) perikunnan hallussa, mutta ainakin osan niistä on isäni kirjoittanut puhtaaksi. Kalajutun aikaan iso-Ukkini Ernst Julius toimi Kiimingin rautaruukin isännöitsijänä. Tämän ja monta muuta tarinaa löysin isäni jälkeenjääneistä papereista.

Hyvää Kesää ja sopuisaa kalaonnea kaikille!

Paula Virmasalo (ABBI_Gb) m

 

Vastaa