Kahden sukuhaaran kantaäiti Sofia Elisabet

Laihialaisen nimismiehen tyttärestä, Sofia Elisabet Jernbergistä (1802-1881) tuli Bähr-suvun kahden sukuhaaran kantaäiti hänen mentyä naimisiin 28-vuotiaan Nikolai Ernst Bährin (1800-1857; sininen kirja II AB/3, uudistettu merkintä AB ) kanssa marraskuussa 1828.

Tynnyrimestarin kisälli Nikolai Ernst oli muuttanut vuotta aiemmin Kööpenhaminasta Suomeen työnjohtajaksi Östermyran (Seinäjoen) ruutitehtaan tynnyriosastolle, sen omistajan,  patruuna Gustaf Adolf Wasastjernan kutsusta. Sofia Elisabetin sisar oli naimisissa Wasastjernan kanssa, ja näin tuli miehistä langokset, mikä oli omiaan nostamaan Nicolai Ernstin sosiaalista asemaa.

Nikolai Ernst ja Sofia Elisabet saivat seitsemän lasta.  Näistä vanhimman Johan Adolfin (1829-1896) eli Jobben Bährin lapsista muodostui Alavuden sukuhaara (A) ja toiseksi vanhimmasta pojasta  Ernst Juliuksesta Inhan sukuhaara (B). Kolmannen eli Ruoveden-sukuhaaran (C) muodostavat Nikolai Ernstin  veljenpojan, olutmestari Fredrik Carl Christianin jälkeläiset.

Leskeksi  vain 55-vuotiaana

Lainaan tähän ukkini Edvin Ossian Bährin (vuodesta 1906 Vaajakallio)  1940-luvulla kirjoittamaa muistelua, joka on julkaistu sukumme Perhe-albumi -kuvakirjassa :

”.., tynnyrimestarin puoliso oli uuras ja puuhaava perheenemäntä,  jonka erikoisominaisuus oli ’skräädätä’ ruoka-aineista, savustetusta siankinkusta ym. niin paljon, että ne pakkasivat hupenemaan hänen käsissään  hyvin vähiin. Mutta mitä jäi sen hän käytti säästeliäästi ja viisaasti.
Leskenä hänen piti olla poikainsa luona, miten vain itse halusi. Vähät hän kuitenkin viihtyi muualla kuin Inhan avarissa suojissa, Ernst Juliuksen luona, missä hänellä poikansa anopin Katharina Wahlsbergin kanssa oli yhteinen kolmi-ikkunainen hyvin kalustettu huone. Nuorempana hän näistä kahdesta vanhuksesta puuhakkaana otti hoitaakseen huoneen siistimisen, luuttusi lattian ja raaputti patapuukolla lattianrakoja vahingoittaen täten maalia ’skräädäämisinnossaan’. Kun hänen miniänsä Lovisa pyysi ettei hän raaputtaisi pois maalia, tiuskaisi hän: ’int´ kräpar ja´ målningen – skiten skräpar ja´!” (Kun skid tanskalaisen suussa merkitsee likaa yleensä, lienee sanan ruotsalainen merkitys mummon aivoissa lieventynyt).
Vielä vanhoilla päivilläänkin hän oli kepeäjalkainen, oikukas ja katkeramielinen kuvitellen syövänsä armoleipää huolimatta siitä, että kumpaakin mummoa kohdeltiin mitä suurimmalla kunnioituksella. Suuren perheen emäntänä tottuneena määräämään hän ei voinut sulattaa sitä, ettei tässä talossa kaikki käynyt hänen nuottiensa mukaisesti. Siksi hän väliin ilman syytä murjotti. Silloin nenänpään muutenkin loistava väri syveni, ryppyiset kasvot venähtivät ja kävivät yhä ränstyneemmän näköisiksi; taisi joskus kiukun ja katkeruuden kyynelkin niitä pitkin vierähtää. Mutta ohimeneviä nämmä kohtaukset olivat. Miniän valoisa hymy ja ystävällinen kutsu: ’farmor ä´ go o´ komma o´dricka kaffe’ tasoitti rypyt ja päivä pilkahti pilvien raosta. Sellaisina hetkinä hän saattoi sukkaa kutoessaan vieläpä laulaakin lapsille esim. näin:

Jägaren i sin grönä tröja
kan också mycken kärlek röja.
Fastän han synes grym till mod,
Kan han dock vara mild och god.

Itse hän halusi hankkia itselleen neularahoja valmistaen ja kaupaten kaikenvärisistä silkki- ja samettitilkuista seinälle ripustettavia kellotyynyjä ja koreilla reuna-punonnaisilla varustettuja, hiekalla täytettyjä neulatyynyjä. Kun Vaasan rataa 1879 alettiin rakentaa ja Nääsin salmen, nykyinen Tuomarniemen metsänvartijakoulun lähellä rakennettiin siltaa, aukeni puuhakkaalle farmuurille uusi mahdollisuus pikkuansion hankintaan. Silloin istui hän päivät pitkät pesten rantakiviä kananmunan kokoisista kahden nyrkin suuruisiin saakka. Puhtaaksi pestyt kivet lastattiin isoon veneeseen ja soudettiin siltarakennukselle, missä niitä ostettiin betoniin sekoitettaviksi.
Vaikka hän viihtyi parhaiten Inhassa, kaipasi hän sentään välillä vaihtelua, ja silloin hän huolellisesti peitettynä kyydittiin Röysköön Alavudelle vanhemman poikansa Jannen  (Jobben) luo. Tämä vierailuhalu heräsi heti talvella, kesäisin Inhan kaunis luonto piti vanhuksen lumoissaan niin ettei hänen sieltä tehnyt mieli poistua. Erään Alavudella olonsa aikana hän kääntyi sairaaksi eikä hän enää siltä tautivuoteelta noussut.
Hänen maallisen vaelluksensa päättyessä n. 75 vuoden vanhana hänet haudattiin Alavuden hautausmaalle. Maahanpanijaisissa oli tämän kirjoittaja vanhempiensa mukana 8-vuotiaana ja ahdettiin kyltymiseen saakka täyteen saframipullaa, talon Fanny-rouva kun oli alkanut harjoitta ammattileipurin tointa.  Tällainen muisto minulla on näistä maahanpanijaisista, mihin liittyy lisäksi talon emännän lakkaamaton puhetulva ja hihittävä nauru.”

Sofia Elisabethin hautajaisiin osallistuessaan, maaliskuussa 1881, ukkini oli 8-vuotias, mutta Sinisen kirjan mukaan Sofia Elisabeth oli kuollessaan 79-vuotias  ̶  tuossa kohtaan Ukin muistelu oli epätarkka.

Paula Virmasalo

Lähde: Sininen kirja ja Perhe-albumi

Vastaa