Jouluaatto 130 vuotta sitten

Kuvassa Ernst Julius Bährin poika Edvin Ossian Vaajakallio
(Sininen kirja
IV B/36; sukututkimusrekisterin uusi merkintä ABB_I ) ,
joka tarinamme aikaan oli vasta 14-vuotias lyseolainen.
Kuva Jukka Vaajakallion kokoelmat.

Joulun viettoa Rantakadun varrella
– Jouluaatto Jyväskylässä satakolmekymmentä vuotta sitten

Kaupungin sanomalehti oli ilmestynyt juuri sopivasti edellispäivänä, torstaina 23. joulukuuta. Se kertoi, että ilma oli kirkas, pakkasta aivan mukavasti kuusi astetta. Sää oli matalan paineen jälkeen paranemassa ja oikea joulupakkanen syntymässä. Tuuli oli etelässä ja joulukirkkoon lähdettäessä olisi rekikeli.

Vuoden suurin juhla oli tulollaan. Maalaisten  Paloapuyhtiön asiamies Ernst Julius Bähr (sukututkimusrekisteri uudistettu merkintä ABB), entinen ruukinpatruuna, oli juuri noussut kahvipöydästä ja vetäytynyt työhuoneeseensa. Talo oli joulun saapuessa hiljainen, sillä maakauppiaiden pojat, joita oli useampia täysihoidossa ja jotka saivat patruunalta oppia kirjanpidossa, olivat menneet jouluksi kotiinsa.

Ernst Julius oli vetänyt hartioilleen nuuskanruskean kotitakkinsa, täyttänyt pitkävartisen helmiompeluilla koristellun merenvahapiippunsa ja syventynyt eiliseen sanomalehteen, jossa oli paljon intresanttia luettavaa. Jo etusivulla oli kookas ilmoitus, jossa ”Jyväskylän Kauppa-Yhtiö tarjoaa kaikenlaisia väkijuomia suuresti alennettuun hintaan, koska viranomaiset ovat päättäneet toistaiseksi lopettaa väkijuomain kaupan kaupungissa. Samalla huomautamme arvoisalle yleisölle, että se hyväntahtoisesti ostaisi nyt tulevan vuoden juoma-tarpeet.” Vai koko vuoden viinat! Kelläs nyt niin paljon rahaa olisi, että koko vuoden…

Ernst Julius imaisi piipustaan makeat savut ja vaipui muistoihinsa. Neljä vuotta hän oli asunut perheensä keralla täällä Jyväskylässä, no jaa, vakuutusalalla paremman puutteessa. Hän oli ollut raudan valmistaja koko pienen ikänsä. Jo 18-vuotiaana, heti naimisiin mentyään, hän oli ollut Karstulassa Kimingin ruukin hoitajana isänsä langon, Gustav Adolf Wasastjernan palveluksessa, ostanut sitten serkkunsa kanssa puoliksi Inhan ruukin konkurssipesän Wasastjernalta ja takonut siellä Ähtärissä kankirautaa kolmatta vuosikymmentä. Silloin hän oli ollut nuori ja voimissaan ja kauppa kävi hyvin. Mutta sitten järvimalmi huononi, raudan laatu kärsi ja vaikeuksien lisääntyessä Inhasta oli luovuttava. Nyt hän oli täällä, velkansa maksaneena, toimeen tulevana ja jaloillaan, mutta välillä, tulirakkoepidemian vietyä nuorelta perheeltä viisi lasta, oli kyllä oltu kuin vasaran ja alasimen välissä. Nyt Ernst Julius tarkasti palomuureja ja opetti kirjanpitoa, nyt oli hänenkin kohdallaan ”rauha maassa ja ihmisillä hyvä tahto”.

Ernst Julius oli puolessa välissä kuuttakymmentä, iso, harteikas mies, jonka tuuhea poskiparta oli harmaantunut. Hän asui Rantakadulla Söderströmin talossa vaimonsa Anna Louisen ja nuorimman poikansa kanssa — Edvin Ossian oli nyt 14-vuotias ja kävi Lyseon neljättä luokkaa.

Ernst Julius taittelee lehden kokoon. Nythän on aatto, juhlista jaloin! Hän nostaa vanhan, ruotsalaisen raamatun esille ja lukee perheelleen jokajouluisen evankeliumin: ”Ja tapahtui sinä päivänä, että koko maailma oli verolle pantava…” Vaimo ja poika kuuntelevat vakavina, ja kotiapulainenkin kuuntelee vaikka ei tule ruotsalaisesta tekstistä hullua hurskaammaksi.

Sitten kokoonnutaan aterialle. Tarjottavaa on vaikka kuvernöörin syödä, sillä edustuspäivällisten teko oli aikanaan patruneskalle jokapäiväistä puuhaa. Kaikki on huolella valikoitua. Köksäkin saa kulauttaa maarianheinällä maustetun subrovkaryypyn kinkun kanssa isännän kohottaessa lasin koko perheelleen poikaa ja keittiöapulaista myöten. ”Hyvää Joulua teille kaikille!” Olihan hän Östermyyran ruutitehtaan tynnyriosaston mestarin poikana myös täydellisesti suomen kielen taitoinen.

Syödään hartaasti ja hitaasti nautiskellen kinkkua, kotitekoista lipeäkalaa, kaikkia niitä hörtymiä, joita kaupungin kauppiaat ovat onnistuneet haalimaan krakmandeleita ja ruukkurusinoita myöten.  Edvin Ossian taistelee riisipuuronsa kanssa – siinä on soosina viskunasoppaa. Taisi käydä, että silmät söivät enemmän kuin vatsa vetäisi. Mutta kaikki oli syötävä, minkä oli eteensä saanut. Niin oli opetettu.

Ernst Julius tuntee nuortuvansa, mutta muistaa kyllä rajansa. Hänellä on niin sanottu ”dåligt ölsinne”, huono viinapää, ja siksi vain hieno punerrus poskipäissä kielii, että Baccuskin on osansa saanut. Ilta kuluu leppoisasti kuusen kynttilöiden loisteessa. Kun lahjat on jaettu, saatu ja kiitelty, perhe hajaantuu kukin taholleen loppuiltaa viettämään, kuka Runebergin tai Dickensin kirjalliseen seuraan. Patruuna itse nauttii jokailtaisen rommitotinsa tavallista juhlavamman tunnelman vallitessa.

Perhe valmistautuu menemään varhain maata, sillä aamulla pitäisi joutua ajoissa uuteen kirkkoon. Sinne on Rantakadulta onneksi lyhyt matka, vain korttelin toiselle puolelle.

Ulkona tuuli tyyntyy ja pakkanen kiristyy. Kuun sirppi katselee Jyväsjärven rannalla jouluvaloissa kimaltavaa kaupunkia. Jossakin sarana narahtaa, ovi kolahtaa. Sitten kullanhohto vähitellen himmenee ja sammuu verkalleen. Jäältä kuuluu räsähdys ja vonkaisu, kun railo aukeaa. On Jouluyö. Jyväskylä nukkuu.

Joulunviettoa Rantakadun varrella -tarinasta
sukuseuran kotisivuja varten toimittanut Paula Virmasalo

TALLUKOITA JA TANSSIKENKIÄ
antamoisia vanhasta Jyväskylästä
Antamo Vaajakallio
Minerva, Kopijyvä Oy,  Jyväskylä 2004

Vastaa